24.7.2025
Keltakankaan jätekeskuksen jätekasassa syttyi tulipalo torstai-iltana 24.7.2025 Palo on saatu illan aikana hallintaan, mutta sammutustyöt kuitenkin jatkuvat perjantaiaamuun asti. Tämän vuoksi asukkaille tarkoitettu pienjäteasema on perjantaina 25.7. suljettu. Sen sijaan vaa’an kautta tulevia kuorma-autoasiakkaita palvellaan jätekeskuksessa myös perjantaina, mutta heitä ohjeistetaan paikan päällä käyttämään poikkeuksellista reittiä.
Vuonna 2024 toteutimme investointeja, jotka paransivat rakennus- ja purkujätteiden kierrätystä sekä lisäsivät kestävien käsittelyratkaisujen saatavuutta Kaakkois-Suomessa.
Vuosien saatossa Ekokaari Oy:n ja Tana Oyn välinen yhteistyö on juurtunut vahvasti osaksi kehitystoimintaa, jossa koneiden testaaminen, tiedonvaihto ja palaute ovat rikastaneet molempien osapuolien työosaamista.
Vuoden 2024 yritysasiakastutkimuksessa selvitettiin Ekokaaren toiminnan ja palveluiden laatua yrityspäättäjien ja jätekeskuksella asioivien kuljettajien näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Innolinkin kanssa ja siihen osallistui yhteensä 100 vastaajaa.
Kymenlaakson Jäte -konsernille, johon myös Ekokaari Oy kuuluu, on myönnetty kansainvälisesti arvostettu ISO 45001-sertifikaatti työterveys- ja työturvallisuusjohtamisesta.
4.9.2024
Syyskuussa käyttöön otettu uusi linjasto parantaa toiminnan kustannustehokkuutta ja materiaalien talteenottoa Keltakankaan jätekeskuksessa
22.5.2024
Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa avautuu 3.6. vastaanotto- ja käsittelypiste yritysten rakennus- ja purkujätteille ja muille isoille jäte-erille.