Ekokaari ja Tana Oy – yhteistyö tuo asiantuntijat, ajatukset ja kierrätysalan osaamisen yhteen 

Vuosien saatossa Ekokaari Oy:n ja Tana Oyn välinen yhteistyö on juurtunut vahvasti osaksi kehitystoimintaa, jossa koneiden testaaminen, tiedonvaihto ja palaute ovat rikastaneet molempien osapuolien työosaamista. 

Kun TANA-koneita testataan monipuolisesti eri jätevirroilla, saavat osapuolet paljon tarkkaa tietoa niin koneiden suorityskyvystä kuin jätelajien käsittelyominaisuuksista. Yhteistyötä voisi kuvailla ratkaisukeskeiseksi osaajakumppanuudeksi, joka mahdollistaa eri näkökulmien jakamisen tulevaisuuden ja tämän päivän tarpeista. 

”Tieto liikkuu molempiin suuntiin konetestauksen sivuvirtana. Yhteistyö on ollut avointa ja kunnioittavaa, kun arvokasta keskustelua käydään puolin ja toisin”, Tanan Nordics & Baltics myynnistä vastaava Anu Söderena iloitsee. 

Ekokaarelta tuotannon työnjohtaja Panu Majuri on samaa mieltä ja lisää, että yritysten tulevaisuuskeskeisyys ja rohkeus ajatella toisin on yhdistävä tekijä. 

”Saamme mahdollisuuden testata ensimmäisten joukossa markkinoille tulevia koneita. Samalla saamme arvokasta ensikäden tietoa koneiden toiminnallisuuksista ja jätevirtojen käsittelytarpeista Suomen rajojen ulkopuolelta. Tämä syventää osaamistamme meille keskeisistä jätevirroista. Olemme erittäin tyytyväisiä tähän mennessä saavutettuihin tuloksiin ja innolla odotamme yhteistyön tulevaisuutta.” 

Tulevaisuuden näkymät ovat vahvasti läsnä keskusteluissa, mikä on merkittävässä roolissa kummallakin osapuolella. Koneisiin liittyvä asiantuntijuus sekä hiljainen tieto siirtyvät saumattomasti eteenpäin tukien molempien osapuolten tulevaisuuden kehitysprojekteja. 

Odotamme innolla yhteistyömme jatkoa, jonka myötä pääsemme kehittämään kierrätysteknologiaa ja kiertotaloutta yhä tehokkaammaksi! 

Lue seuraavaksi

Artikkelit

Ekokaari laajensi Etelä-Karjalaan – Kierrätys on yrityksille helppoa ja kannattavaa

Ekokaaren tulo Etelä-Karjalaan toi mukanaan tuoretta osaamista ja uusia mahdollisuuksia alueen kiertotaloustoimijoille. Yrityksen kattavat jätteenkäsittelypalvelut edistävät vastuullisuutta ja luovat kasvupohjaa vihreälle tulevaisuudelle.

Lue lisää
Uutiset

Käsittelypalvelumme kehittyivät vuonna 2024

Vuonna 2024 toteutimme investointeja, jotka paransivat rakennus- ja purkujätteiden kierrätystä sekä lisäsivät kestävien käsittelyratkaisujen saatavuutta Kaakkois-Suomessa.

Lue lisää
Yhteistyössä

Ekokaari ja Tana Oy – yhteistyö tuo asiantuntijat, ajatukset ja kierrätysalan osaamisen yhteen 

Vuosien saatossa Ekokaari Oy:n ja Tana Oyn välinen yhteistyö on juurtunut vahvasti osaksi kehitystoimintaa, jossa koneiden testaaminen, tiedonvaihto ja palaute ovat rikastaneet molempien osapuolien työosaamista. 

Lue lisää
Asiakaskokemus
Uutiset

Ekokaaren palvelut saavat kiitosta sekä päättäjiltä että kuljettajilta

Vuoden 2024 yritysasiakastutkimuksessa selvitettiin Ekokaaren toiminnan ja palveluiden laatua yrityspäättäjien ja jätekeskuksella asioivien kuljettajien näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Innolinkin kanssa ja siihen osallistui yhteensä 100 vastaajaa.

Lue lisää
Uutiset

Työterveys- ja turvallisuusjohtamisemme on nyt ISO-sertifioitu

Kymenlaakson Jäte -konsernille, johon myös Ekokaari Oy kuuluu, on myönnetty kansainvälisesti arvostettu ISO 45001-sertifikaatti työterveys- ja työturvallisuusjohtamisesta.

Lue lisää
Tiedotteet

Ekokaaren uusi lajittelulinjasto tehostaa rakennus- ja purkujätteiden kierrätystä Kaakkois-Suomessa

4.9.2024

Syyskuussa käyttöön otettu uusi linjasto parantaa toiminnan kustannustehokkuutta ja materiaalien talteenottoa Keltakankaan jätekeskuksessa

Lue lisää
Tiedotteet

Ekokaari Oy laajentaa toimintaansa Etelä-Karjalaan – uusi toimipiste avautuu Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa 3.6.

22.5.2024

Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa avautuu 3.6. vastaanotto- ja käsittelypiste yritysten rakennus- ja purkujätteille ja muille isoille jäte-erille.

Lue lisää
Tiedotteet

Sammutustyöt Keltakankaan jätekeskuksessa jatkuvat perjantaiaamuun 25.7. asti

24.7.2025

Keltakankaan jätekeskuksen jätekasassa syttyi tulipalo torstai-iltana 24.7.2025 Palo on saatu illan aikana hallintaan, mutta sammutustyöt kuitenkin jatkuvat perjantaiaamuun asti. Tämän vuoksi asukkaille tarkoitettu pienjäteasema on perjantaina 25.7. suljettu. Sen sijaan vaa’an kautta tulevia kuorma-autoasiakkaita palvellaan jätekeskuksessa myös perjantaina, mutta heitä ohjeistetaan paikan päällä käyttämään poikkeuksellista reittiä.

Lue lisää
Copyright © 2025 Ekokaari Oy