Kuusakoski Oy on yksi Ekokaari Oy:n pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista

Yhteistyö on alkanut heti Ekokaaren perustamisen jälkeen ja kestänyt näille päiville asti. 

Käyttöpäällikkö Jarkko Lahti Kuusakoski Oy:stä kertoo, että yhteistyö Ekokaaren kanssa on toiminut aina Ekokaaren toiminnan alusta alkaen ollen mutkatonta ja sujuvaa. Kynnys yhteydenottoihin puolin ja toisin on pidetty matalana, jolloin esimerkiksi molemminpuolisista tuotantokatkoista, kuljetushaasteista, tai raaka-ainepulasta on ollut helppo sopia nopeallakin aikataululla.

Yhteystyötä kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi

Tällä hetkellä yhteistyö rajoittuu käsittelypalveluihin, joita yritykset tarjoavat toisilleen. Suunnitelmissa on myös yhteistyö T&K asioissa.

Lahti kertoo Kuusakoski Oy:n historiasta seuraavaa: ”Kuusakoski Oy on yli satavuotisen historiamme aikana kasvanut viipurilaisesta romu- ja lumppuliikkeestä Pohjoisen Euroopan johtavaksi teolliseksi kierrättäjäksi. Missiomme mukaisesti haluamme palauttaa jätemateriaalien arvon keräämällä ja jalostamalla niistä uusia, arvokkaita raaka-aineita. Palvelemme asiakkaitamme vakaan perheyrityksen arvojen mukaisesti.”

Kuusakoskella ja Ekokaarella on yhteiset tavoitteet yhteistyölle, jotka kummatkin yritykset allekirjoittavat eli tarjota asiakkailleen vastuullinen, kustannustehokas, ajan vaatimukset huomioiva käsittely jätteilleen sekä jalostaa jätteistä mahdollisimman suuri osa kierrätykseen.

Lue seuraavaksi

Uutiset

Ekokaari Oy investoi rakennusjätteiden lajitteluteknologiaan

Ekokaari Oy uusii Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevan lajittelulaitoksensa teknologiaa vuoden 2024 aikana.

Lue lisää
Yhteistyössä

Kuusakoski Oy on yksi Ekokaari Oy:n pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista

Käyttöpäällikkö Jarkko Lahti Kuusakoski Oy:stä kertoo, että yhteistyö Ekokaaren kanssa on toiminut aina Ekokaaren toiminnan alusta alkaen ollen mutkatonta ja sujuvaa.

Lue lisää
Yhteistyössä

Yhteisenä tavoitteena on saada koko materiaaliketju kulkemaan mahdollisimman jouhevasti prosessin läpi

Ekokaari Oy tekee yhteistyötä usean kiertotalouden toimijan kanssa ympäri Suomea. Yksi heistä on Romu Keinänen Oy, jolle Ekokaari Oy toimittaa käsiteltäväksi Keltakankaalla vastaanotetun metallijätteen.

Lue lisää
Copyright © 2023 Ekokaari Oy