Ekokaari Oy investoi rakennusjätteiden lajitteluteknologiaan

Ekokaari Oy uusii Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevan lajittelulaitoksensa teknologiaa vuoden 2024 aikana. Pääasiassa sekalaisen rakennusjätteen käsittelyyn keskittyvän lajittelulaitoksen ensimmäinen osa on käynnistynyt vuonna 2013. Linjastoa on laajennettu vuosina 2017 ja 2018 optisilla erottimilla ja esikäsittelyseuloilla. 

Ekokaari Oy kehittää suunnitelmallisesti käsittelyprosessejaan kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa. Sekalaisten jätteiden laitosmaisella käsittelyllä täydennetään jätemateriaalien erilliskeräyksiä ja tuotetaan yhä enenevissä määrin jäteperäisiä raaka-aineita hyödynnettäväksi uusiomateriaaleina valmistavassa teollisuudessa, maanrakentamisessa ja energiantuotannossa.  

Lajittelulaitoksen kehityssuunnitelmassa tavoitellaan erityisesti materiaalien entistä tarkempaa talteenottoa. Muovit, puut, metallit ja kiviainekset erotellaan monivaiheisella prosessilla arvokkaiksi raaka-aineiksi. Pidemmän tähtäimen investointisuunnitelman ensimmäisessä vaiheessa uusitaan teknisen käyttöikänsä päässä olevat laitteistot vuoden 2024 aikana.

Linjastoa laajennetaan lähitulevaisuudessa tekoälyohjatulla robotiikalla ja edistyksellisillä seulontatekniikoilla. Investoinneilla varmistetaan Ekokaaren valmius vastata lisääntyviin jätteiden hyötykäyttötavoitteisiin parantaen samalla Keltakankaan lajittelulaitoksen kapasiteettia, käyttövarmuutta ja energiatehokkuutta hyödyntäen.   

Lajittelulaitoksen tunnuslukuja

245 000

Tonnia käsiteltyä jätettä

87 %

Hyödyntämisaste

1,3 M€

1. vaihe investointi

5,5 M€

Kokonaisinvestointi

Lue seuraavaksi

Uutiset

Ekokaari Oy on julkaissut uuden yritysesitteen yhteistyössä JS-Suomi Oy:n kanssa

Esitteessä esitellään laajasti Ekokaaren eri toimintoja.

Lue lisää
Uutiset

Ekokaari Oy investoi rakennusjätteiden lajitteluteknologiaan

Ekokaari Oy uusii Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevan lajittelulaitoksensa teknologiaa vuoden 2024 aikana.

Lue lisää
Yhteistyössä

Kuusakoski Oy on yksi Ekokaari Oy:n pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista

Käyttöpäällikkö Jarkko Lahti Kuusakoski Oy:stä kertoo, että yhteistyö Ekokaaren kanssa on toiminut aina Ekokaaren toiminnan alusta alkaen ollen mutkatonta ja sujuvaa.

Lue lisää
Copyright © 2023 Ekokaari Oy