Toimintaohjeita lintuinfluenssaan liittyen

Suomessa on kesän aikana todettu runsaasti H5N1-tyypin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa useilta paikkakunnilta. Tartuntavyöhyke kattaa seuraavat maakunnat: Varsinais-Suomi, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa. Kymenlaakso ei kuulu vielä tartuntavyöhykkeeseen, mutta Ekokaari Oy yhdessä Kymenlaakson Jäte Oy:n kanssa on varautunut lintuinfluenssan leviämiseen.

Havaittaessa useita kuolleita lintuja jätekeskuksen alueella voidaan epäillä lintuinfluenssaa, etenkin jos taudin on samaan aikaan todettu esiintyneen muualla Suomessa. Tällöin ole yhteydessä Ekokaari Oy:n henkilöstöön.

Lintuinfluenssa on lakisääteisesti vastustettava, helposti leviävä eläintauti. Jo puhjenneeseen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen, ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää.

Infektion saanut lintu erittää virusta hengitysilmaan ja erityisen runsaasti ulosteisiin. Influenssavirus leviää erityisesti ulostekontaktissa, mutta myös suorassa kontaktissa eläimeen tai välillisesti saastuneen veden, työvälineiden ja likaantuneiden työvaatteiden välityksellä.

Paras tapa suojautua miltä tahansa hengitystieinfektiolta on noudattaa hyvää käsihygieniaa ja suojata hengitystie-eritteiden leviäminen peittämällä nenä ja suu yskiessä ja niistettäessä kertakäyttönenäliinalla. 

Etsiessäsi ratkaisua kuolleiden lintujen hävitykseen mahdollisessa lintuinfluenssa epäilyssä, olethan yhteydessä Ekokaari Oy:n henkilöstöön.

Lue seuraavaksi

Uutiset

Ekokaari Oy investoi rakennusjätteiden lajitteluteknologiaan

Ekokaari Oy uusii Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevan lajittelulaitoksensa teknologiaa vuoden 2024 aikana.

Lue lisää
Yhteistyössä

Kuusakoski Oy on yksi Ekokaari Oy:n pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista

Käyttöpäällikkö Jarkko Lahti Kuusakoski Oy:stä kertoo, että yhteistyö Ekokaaren kanssa on toiminut aina Ekokaaren toiminnan alusta alkaen ollen mutkatonta ja sujuvaa.

Lue lisää
Yhteistyössä

Yhteisenä tavoitteena on saada koko materiaaliketju kulkemaan mahdollisimman jouhevasti prosessin läpi

Ekokaari Oy tekee yhteistyötä usean kiertotalouden toimijan kanssa ympäri Suomea. Yksi heistä on Romu Keinänen Oy, jolle Ekokaari Oy toimittaa käsiteltäväksi Keltakankaalla vastaanotetun metallijätteen.

Lue lisää
Copyright © 2023 Ekokaari Oy